Postilaatikkosäätöä

(Elukka Eskelinen)

Sunnuntaina 17.5. rakentamiskokouksessa ihmeteltiin postilaatikkojen sijoittamista. Ihmetellä täytyy, että taloissa ylipäätään on postilaatikkoja, sen verran hankalasti tulkittavia nuo yksinkertaiselta näyttävät ohjeet ovat käytännössä.

Vastaavien taloon liittyvien yksityiskohtien määrä on loputon. Meillä on  rakentamisryhmässä yksi arkkitehti ja yksi melkein sellainen, joten suunnittelu sujuu, mutta valtaosa talonrakentajista on ensimmäistä kertaa vastaavan haasteen edessä. Tässä on talotehtaiden markkinarako – talopaketin ostaminen tuntuu turvallisemmalta kuin uuden talon suunnittelu ja toteutus nollasta.

Ryhmärakentaminen on yksi tapa jakaa työtä ja riskiä. Ryhmä voi jakaa suunnittelu- ja valvontakustannuksia, ja hankinnat ovat halvempia kun tarvikkeita ostetaan enemmän ja useampaan taloon. Tuloksena on  laadukkaampaa rakentamista.

Kiinnostus ryhmärakentamiseen lisääntyy, kuten hesarikin uutisoi. Viikkiin rakennettiin ryhmärakentaen muutama kohde, joista on julkaistu kattava raportti. Vihtiin taas rakennetaan parasta aikaa porukalla ekokylää. Asiasta on kuitenkin vaikeaa saada tietoa ja opastusta. Eikö olisi hyvä että Suomeen perustettaisiin ryhmärakentajia auttava organisaatio ja esimerkiksi Saksan malliin kunnon tukiohjelmia?

Kommentit poissa käytöstä

Kategoria(t): Ryhmärakentaminen

Kommentointi on suljettu.