(Kirsi Norros)
Kolme vuotta sitten olin juuri ryöminyt läpi elämänmuutoksen, eronnut ja muuttanut lasten kanssa taloon, jossa puoli vuotta elettiin keskellä remonttikaaosta putkiongelmien takia. Olin ryytynyt ja kaipasin vain rauhaa. Silloin ystäväni Misa kutsui syömään ja kysyi ohimennen “ryhdytkös kimpparakentamiseen?”.
Kesti kymmenen minuuttia. Kuulin vaistoni vastaavan “kyllä”, yhtä aikaa jarru ja kaasu pohjassa – järjen tai tunteen rippeet yrittivät muistutella olemassaolostaan neljän lapsen yksinhuoltajaäidille..
Alkoi hakemuksen viilaus Helsingin kaupunhallitukselle – miksi juuri nyt ja meille? Tontti Vanhankaupunginlahdella oli vapaana ja kaavoitettuna. Se oli vaativa sijaintinsa, muotonsa ja ympäristönsä takia. Siihen ei tyyppitalo tipahtaisi. Siihen tarvittaisiin taitoa, jolla istuttaa pikkulusikalla maisemaansa sopiva talo.
Kellokas rakennetaan Helsingin syntysijoille - Kellokas is being built in the birth place of Helsinki.
Misalla oli kokemusta, mutta myös väitöskirja alullaan. Aiheena kestävä rakentaminen ja asuntojen joustavuus eri elämäntilanteissa. Itseäni kiinnostivat ympäristökysymykset laajemminkin, joten energiaratkaisujen tuli olla sen mukaiset. Siis tavoitteeksi tuli kestävä rakennus elämäntapaa ja materiaaleja myöten, jotta talo olisi osa alueen kulttuurihistoriaa mahdollisimman pitkään. Edellinen talo tontilla oli puretu lahonneena 1950-luvulla.
Kestävä rakentaminen tarvitsi maassamme pilotteja, joten kaupungin virkamiehet eivät tyrmänneet ajatuksiamme, vaan kehottivat laittamaan hakemuksen sisään. Se saatiinkiin postiin elokuussa 2006.
Kaupungille tuli kuulemma tontista tiedusteluja myös muilta, mutta ei hakemukseen asti. Byrokratian rattaat veivät aikansa. Kesäkuussa 2007 tuli kaupunginvaltuuston myönteinen päätös. Korkkasimme kuohuviinin Kellomäellä täydessä kaatosateessa.
Tontteja oli kaksi, joten mukaan lähti ensivaiheessa lisäksemme myös yksi pariskunta, joka kuitenkin luopui matkan varrella osallisuudesta. Viime keväänä Misa törmäsi vanhaan opiskelukaveriinsa Elukkaan kaupungin viraston aulassa. Tämä kuunteli tarinaa talohankkeesta innostuneen hämmästyneenä ja kertoi, että oli muuten aikoinaan itsekin kysellyt tontista kaupungilta.
Elukka lähti kotiin Tytin luokse, soitti perään ja pyysi talon kuvia. Uusi perhe oli hypännyt mukaan. Siihenkin tarvittiin vain muutama sopiva minuutti hissiaulassa..
Hei,
onnea ja voimia toteuttaa hankkeenne sellaisella tavalla, joka on omatuntojenne kanssa sopusoinnussa. Haluaisin tarttua sivujenne terminologiaan (ja näin ruotia kovin raakilemaiselta vaikuttavaa ajatuksenjuoksua, joka sen mukana paljastuu?). Miten Suomessa tosiaan pitäisi rakentaa? Kritisoisin ainakin suuresti väitettänne, että Kellokas edustaisi kestävää kehitystä. Sen altahan näkyy räjäyttämällä poistettavan kalliota, jota ei koskaan enää saada takaisin. Olisiko todellinen kestävä kehitys kuitenkin sellaista, joka muokkautuisi itse ympäristönsä ehdoilla, eikä päin vastoin? Itse rakennukset voivat toki olla energiatehokkaita ja ekologisempia, kuin Suomen nykyrakentaminen keskimäärin, mutta muutoin toimintanne on hyvin kaukana siitä, että oikeasti pyritään hakemaan tasapainoa jo olemassa olevan luonnon kanssa. On toki niin, että Kellokkaan sijaan paikalle olisi voitu rakentaa täysin ekologisen ajattelutavan vastainenkin rakennus. Nähdäkseni huonoa ei voi kuitenkaan oikeuttaa vertaamalla sitä vielä huonompaan. Miten Suomessa sitten pitäisi rakentaa. Ainakin vaikuttaa siltä, että näennäisekologisuudesta pitäisi irtautua ja hakea oppia aidon kestävän kehityksen kehittäjiltä. Kiitos.
Elukka taisi tuossa jo aiemmin yhden jutun kommenttikirjoituksessa todeta, että ekologisinta olisi olla rakentamatta lainkaan. Näinhän se on, jos ihan tarkkoja ollaan. Kasvihuonepäästöistä valtaosa kun syntyy tavalla tai toisella asumisen tai rakentamisen seurauksena, joten ekologista rakentaminen ei ole millään tavoin. Se on – kuten toteat – vain enemmän, vähemmän tai vielä vähemmän kuormittavaa. Kellokaskaan ei ole tämän suhteen täydellinen, se on totta. Olemme keskittyneet kestävään rakentamiseen erityisesti laadun, elämäntapojen kestävyyden ja energiaratkaisujen suhteen. Paljon muutakin olisi mahdollista tehdä, mutta tässäkin on ollut jo paljon yhteen hankkeeseen. Niiden kallioiden osalta osuit arkaan paikkaan – juuri minulle ikikallion räjäyttäminen on ollut kivulias juttu. Peruuttamatonta ympäristön muokkausta, josta on tunnontuskia.. Mutta mutta. Kaava on määrittänyt sitä, mitä ja miten tontille voi rakentaa. Talo vaatii hyvät perustukset eikä siitä voi tinkiä. Tontti on todella vaikea rakennettava, kun se ei ole tasainen ja on vielä kohtuullisen pieni. Tälle tontille on siis ollut omat rajoituksensa. Rakennettu ympäristö on nimensä mukaisesti rakennettu – siihen ihminen jättää aina jälkensä.. Tässä suhteessa Kellokas ei ole poikkeus, vaikka tavoittelee kestävää kehitystä parhaansa mukaan.
Hmm. Hyvä G.P., kritisoisin vastaan ajatustasi siitä, että kestävyyden mittari olisi se, louhintaanko talon alta kalliota vai ei. Ajatus on osaoptimointia ja yksinkertaistaa kestävyyden käsitettä; sen mukaanhan tiivistä kaupunkirakentamista ei voisi toteuttaa lainkaan, koska silloin usein joudutaan louhimaan.
Tuollaiseen ylellisyyteen on varaa vain harvaan asutussa pohjolassa. Kellokas on tiiviin rakentamistavan tyyppitalo, ja kuten kirjoitin aiemmassa “ekologinen pilvenpiirtäjä” -postauksessa (http://kellokas.net/2009/06/07/vastuullinen-pilvenpiirtaja/), ympäristön kannalta kaupunkirakenteen hajoaminen on ainakin yhtä suuri asia kuin yksittäisten talojen ratkaisut. Pallomme tulevaisuus ratkaistaan kaupungeissa, joihin muuttaa tulevina vuosina lisäasukkaiksi kuudesosa ihmiskunnasta.
Kompromissihan Kellokaskin on, kuten kaikki talot. Kompromissi on myös pellolle tolppien päälle rakennettu, “luontoa kunnioittava” ekotalo, eri asioissa vain.
Olen miettinyt että entä jos rakentamisesta luovuttaisiin kokonaan?
Periaateessa mikä ettei…
Nykyisinkin suurin osa suomalaisista asuu jo jossakin, ja jos kepulit häädettäisiin sellaisista asunnoista, jotka kelpaavat ihmisasutukseenkin, asuntotilanne olisi aivan kelvokas.
Kuitenkin, olisi hyvä, jos siltikin asumista tiivistettäisiin, joten kun kerran pitää rakentaa, rakennettakoon sitten huolella.
Rakentaminen voitaisiin sallia sellaisissa kunnissa, joissa on yli 75 000 asukasta, mutta maaseudulla vain yli 10 000ha, tonteilla.