(Jarmo Eskelinen)
Talojen ensimmäiset holvit on telttojen suojassa pian valettu, ja seinien muurausta päästään jatkamaan hyvältä alustalta. Tästä talot nousevat vesikattokorkeuteen kohtuullisen ripeästi.
Työmaalla on loputtomasti rakentamisessa huomioon otettavia ja toisiinsa sovitettavia yksityikohtia, joista vastaavat eri urakoitsijat. Projektinjohtajamme Pekka pitää langat käsissään ja kaikki sujuu erinomaisesti. Työtä seuratessa tule kuitenkin ajatelleksi pienrakentajien vaihtoehtojen vähäisyyttä. Rakentaja, joka ei halua osta pakettitaloa vaan rakentaa yksilöllisen rakennuksen, joutuu paneutumaan itse erittäin monimutkaiseen rakentamisprosessiin, on alan ammattilainen tai ei. Kokonaisurakka on aina kalliimpi vaihtoehto kuin projektinjohtourakka, mutta ammattitaitoisia pienkohteisiin erikoistuneita projektijohtajia on alalla vähän.
Pientalokohteessa suunnittelun ja projektinjohtamisen osuus kustannuksista voi nousta melko korkeaksi.
Kaupunkiympäristöön rakennettaessa olisi projektijohtourakoitu ryhmärakentaminen todella toimiva vaihtoehto. Eri työvaiheisiin ja urkoihin jaettu rakentaminen tulee edullisemmaksi, ja usemman asunnon tai talon kohteessa hankejohtamisen kulut tasoittuvat eri rakentajien kesken.
Ryhmärakentamisesta on kuitenkin tarjolla todella vähän tietoa, valmiita menettelytapoja tai palveluita. Toteutetut kohteet – eräänlainen kisälli & oppipoika -malli – ovat tärkeitä esimerkkejä, mutta olisiko meillä tilaa myös vahvemmin organisoidulle pysyvälle ryhmärakentamispalvelulle, joka voisi olla osin esimerkiksi kaupungin tukema?
tietoa aiheesta:
- Linnanniittu
- Suutarilan Riddarsby (tutkimusraportti)
- Hämeen liiton Urba-hankkeen presentaatio
- Culminatumin Asumisen osaamisklusteri suunnittelee ryhmärakentamisen portaalia (linkki vie tarjouspyyntön, its eportaali on vasta valmisteilla)
- Mikko Raskin presentaatio asumisen vaihtoehdoista kaupunkitutkimusseminaarista maaliskuussa 2009
- samaa asiaa kuluttajatutkimuskeskuksen Asumisen kehittämiskatsaus -julkaisussa (Jenni Väliniemi, Mikko Rask, Päivi Timonen, Sanna Uotinen)
- Koti kaupungissa on julkaissut pamfletin ryhmärakentamisen uudenlaisten rahoitusvaihtoehtojen puolesta
Ryhmärakentaminen on nyt kuuma aihe. Helsingissä mm. Kalasatamaan tulee ryhmärakentamistontteja. Selvitysten ja artikkelien sijaan nyt olisi tärkeää saada nopeasti tietoa ja työkaluja rakentajien käyttöön. Toivottavasti tuo Culminatumin valmistelema portaali tuo apua tähän tarpeeseen.


