Sunnuntain raju keli teki tuhoja työmaalla. Vanhankaupunginlahdelta puhaltaneen tuulen voima oli hurja, työmaa-aitaan kiinnitetyn neliömetrin kokoisen työmaakyltin pinta-ala riitti kaatamaan puolet aidasta. Kyltti melkein tempaisi ranteen nurin sitä irrotettaessa.
Myös maalämmön painava varaaja oli kaatunut, mutta se liene mokomasta vaurioitunut. Aitakin saatiin takaisin pystyyn. Sen sijaan A-talon teltalle kävi huonommin. Teltan etuseinä pääsi lepattamaan puuskissa ja lähti repeämään yläreunastaan. Viiman iskiessä telttaan sisäpuolelta takaseinä irtosi nopeasti narujen repeillessä irti pressuista. Sidoimme valtoimenaan lepattavia kankaita kiinni minkä voimme, mutta viimeinen rakennusviikko ennen joulua muuttui joka tapauksessa teltanrakennusviikoksi.
Hämeentien puolen etuseinä repesi kokonaan irti.
Kellomäen puoleinen teltan seinä lumimyräkässä
Kennotiiltä ei voi päästää täyttymään lumella.
Teltan hajottua tulikin sitten kiire suojata kennotiilimuurauksia lumelta. Seinän kennoja ei voi täyttymään lumella tai sohjolla. Pahimmillaan jäätyvä vesi rikkoisi tiilet. Ja vaikka näin ei kävisi, olisi kastuneen rakenteen kuivattaminen ylimääräistä ja rakentamista hidastavaa työtä. Rakennusaikainen kastuminen on erittäin yleinen uusien rakennusten kosteusvaurioiden syy, joka johtuu usein teollisen rakentamisen kireistä aikatauluista. Rakentaminen sitoo kiinni paljon pääomia. Nykyiset yritysjohtamisen mallit painottavat sijoitetun pääoman tuottoa, jolloin rakennusajat kiristetään epärealistisen tiukoiksi. Viivästyssakkojen pelossa urakoitsijat tekevät sitten työnsä valmiiksi keleistä riippumatta.
Kellokasta toteutetaan ryhmärakentamisena ja projektijohtourakkana, joten aikataulumme mukautuvat paremmin olosuhteisiin. Mutta toivottavasti katselemme silti ensi talven lumimyräköitä omista ikkunoistamme teltan sijaan.
