Vanhankaupungin Kellokas

(Jarmo Eskelinen)

Olen seurannut kiinnostuneena keskustelua rossipohjatalojen homeongelmista ja alapohjien koneellisesta kuivatuksesta. Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielipidepalstalla kirjoitukseni asiaan liittyen.

Kirjoitus oli toimituksen puolesta otsikoitu “Talojen pitää toimia ilman huoltoa”. Otsikko vetää mutkat suoriksi, ihan sitä en tietenkään tarkoita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että (pien)taloihin ei pitäisi toteuttaa rakenteellisia ratkaisuja joiden toimivuus on piilossa olevista koneista kiinni. Tai sitten pitää perustaa talojen katsastusjärjestelmä, jolla viranomaisvoimin varmistetaan että koneet toimivat. Asukkaiden muistamisen varaan asiaa ei vuosikymmenten ajaksi voida jättää. Osaaminenkin on ongelma, koska teknisten laitteistojen käyttöliittymäsuunnittelu on yleensä niin olematonta että valtaosalle ihmisistä niiden käyttö on varsin hankalaa.

Alapohjista vielä: rossipohja yhdistettynä paksuun lämmöneristykseen on haastava rakenne. Vanhoissa taloissa alapohja vuosi sen verran lämpöä, että kastepiste ei koskaan muodostunut rakenteen sisään. Nyt tilanne on toinen. Aika näyttää, toimiiko rakenne ylipäätään.

HS:n kirjoitus tässä:

Moni asia on kadonnut mielestä niistä opeista, jotka sain kun opiskelin nuorena miehenä TKK:n arkkitehtiosastolla. Yksi Panu Kailan lause on kuitenkin jäänyt mieleen: ”rakentaessa kannattaa muistaa, että vesi valuu alaspäin ja lämpö nousee ylöspäin.”

Kahta tosiasiaa täydentää kolmas: ennemmin tai myöhemmin kaikki menee rikki. Jos rakentamisessa noudatettaisiin näitä sääntöjä sekä maalaisjärkeä, meidän ei tarvitsisi keskustella hometaloista.

Ajatus talon alapohjan koneellisen tuuletuksen ylivoimaisuudesta kuuluu samaan sarjaan kuin täysin ilmatiivis talo. Laboratoriossa ratkaisu toimii, mutta tosielämässä ei.

Talot eivät ole autoja, joilla on huolto-ohjelma ja vuosikatsastukset. Talot ovat pystyssä pitkään. Jokaisen talon elinkaarelle osuu huonomman ja paremman ylläpidon kausia. Koneellisen ilmanvaihdon lyhyt historia osoittaa, että huolto unohtuu helposti. Monelta asujalta jopa näkyvien vikojen, kuten rikkinäisten vesirännien kunnostaminen jää tekemättä. Talon rakenteellinen terveys ei voi olla riippuvainen siitä, muistaako omistaja huollattaa lattian alla piilossa lojuvan ilmankuivaimen. Huolimattomuus on inhimillistä ja rakennusten tulisi sietää sitä kohtuullisessa määrin.

Perinnerakentamisessa on vuosituhansien aikana yrityksen ja erehdyksen kautta opittu kaikki kolme ”peruslakia” vedestä, lämmöstä ja rikki menemisestä. Siksi vanhat talot kestävät. Kun niihin tulee vuoto, vesi pääsee pois ja rakenne pääsee kuivumaan. Talot tuulettuvat hyvin. Rakennevika näkyy ennen kuin tuho on liian suurta. Tasa-aineiset ratkaisut (puuta puun kanssa, kiveä kiven kanssa) tasaavat kosteuden ja lämmön vaihteluita. Materiaalit ovat korjattavissa. Tilat on suunniteltu joustaviksi, ne soveltuvat moneen käyttöön.

Murphyn 7. laki sanoo: luonto on piilevän virheen puolella. Tämän päivän tiivis pullo on vuotava pullo huomenna. Monet perinnerakentamisen hyvät periaatteet voidaan päivittää nykyrakentamiseen. Talo ei ole tekniikkaa, vaan kokonaisuus, jonka tärkein ominaisuus on kyky kestää aikaa ja meitä hajamielisiä ihmisiä.

(Jarmo Eskelinen)

Sergei ja hänen osaavat muurarinsa ovat saaneet julkisivumuuraukset valmiiksi – noin 20000 tiiltä. Perusmuurien paksuus korostuu ruukintiilifasadissa. Seinärakenne on kokonaan kiveä. Massiivirakenteinen kennotiiliseinä rapattu sekä sisä- että ulkopinnoiltaan hengittävillä laasteilla.

Perusmuuri on suojaverhouksen takana suojassa, mutta siitä huolimatta meidän pitää hankkia tutkimuslaitoksen lausunto sen käyttäytymisestä eri vuodenaikoina ja eri olosuhteissa, jotta lupaviranomaiset vakuuttuvat sen kestävyydestä pakkaskeleissä. Vaikka Alpeilla on tuhansia kennotiilitaloja, Suomessa niitä on vain muutama. Uudesta materiaalista rakentamisessa on haasteensa, myös määräysten osalta.

Seuraavaksi päästään asentamaan ikkunoita ja pellittämään kattoa, sekä lopulta sisätöihin. Rakentamisaikataulu on myöhässä liki neljä kuukautta, joten jo on aikakin.

Eteläinen talo kadun puolelta. Pihatasot nousevat vielä jonkin verran nykyasemastaan.

Näkymä Kellomäeltä. Telineet poistetaan vasta kattotöiden valmistuttua.

(jarmo Eskelinen)

(Pääsipä lipeämään blogiväli pitkäksi – pahoittelut siitä, kiireinen kevät rikkoi rutiinin).
Rakennuksella ei laiskotella helteistä huolimatta. Keväisten harjannostajaisten jälkeen on saatu valmiiksi kattorakenne, loput valut (parvekkeet, portaat ja pintalaatat), rappaukset ja suuri osa muurauksista sekä ikkunat ja ovet (jotka tosin odottavat paikoilleen asentamista pressujen alla ja varastoissa).

Julkisivumuuraus on eteläisen talon osalta valmis ja pohjoispuoleisessa julkisivut nousevat reipasta vauhtia. Kokonaisuutena työmaa on noin 3-4 kk myöhässä alkuperäisistä aikatauluista, mutta onneksi ns. vaikeat paikat alkavat olla tehtyjä.

Muutama haaste vielä odottaa: pihan puolen isojen ikkunoiden sekä sisäportaan teräsrungon asennus. Molemmat pitää nostaa talojen yli nosturilla ja taiteilla ahtaista väleistä paikoilleen. Jälkiviisaasti voi todeta, että suunnitteluvaiheessa olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota rakennettavuuteen haastavalle rinnetontille. Nostokonekustannukset ovat olleet reippaasti yli budjetoitujen ja rakentaminen paikoin aikamoista puusepänhommaa.

Lähiviikkoina talot lopulta kuoriutuvat pressuista ja saavat paljon lisää oikeaa ulkoasua, kun ikkuna-asennukset ja peltikattotyöt alkavat.

Pohjoispuoleinen talo runkovalmiina.

Talot saavat oikeaa hahmoaan kattorakenteen valmistuttua.

Ruukintiilijulkisivu on ilmeikäs.

Näkymä eteläisen talon yläkerran makuuhuoneesta Berghyddaniin, vielä muovin läpi, tosin.

(jarmo Eskelinen)

Pohjoispuolen talon teltta purettiin tänään, ja pääsimme ihailemaan hetkeksi komeita näkymiä tulvivalle Vantaankoskelle. Päädyt päästään muuraamaan jahka loput kennotiilet saadaan työmaalle. Niiden rahti Saksasta on viivästynyt ahtaajien lakon takia, tällä hetkellä kenelläkään ei taida olla täyttä varmuutta missä kohden kontti on matkalla. tavoitteena oli saada tiilet tontille tänään, kun nosturi oli paikalla teltan runkoa poistamassa, mutta eipä onnistunut. Muurarit viettävät hieman pidennettyä pääsiäistaukoa.
Mutta rakentamisessahan muutaman päivän tiilten odottelu on pienemmästä päästä harmeja. Kaikkineen työt ovat edenneet hyvin, rankan talven aiheuttamista viivästyksistä huolimatta olemme budjettiraamissa ja työ on ollut tarkkaa ja laadukasta.

Toisesta kerroksesta avautuvat hienot koskimaisemat.

(Jarmo Eskelinen)

Kellokkaan runko alkaa olla valmis. Työmaan aikataulu on myöhässä liki kolme kuukautta, mutta kustannukset ovat pysyneet kurissa, huolimatta lumen ja pakkasen aiheuttamista viivästyksistä.

Joitakin harmillisia mittavirheitä sattui matkan varrella. Talot ovat monimuotoisia “pirunnyrkkejä” joiden mitoitus on tarkkaa puuhaa, joten muutama päivä tehtiin turha työtä purkamalla rakenteita ja rakentamalla niitä uusiksi. Urakoitsija vastaa tietysti virheistään, joten lisäkuluja ei korjauksista tullut.

Kohteen vaikeuden huomioon ottaen työmaa on sujunut mainiosti. Sekä muuraritiimi että kirvesmiehet ovat asiansa osaavia ammattilaisia, ja projektinjohtaja Pekka on saanut eri työvaiheiden, urakoitsijoiden ja tavarantoimittajien palapelin toimimaan niin että homma on edennyt tehokkaasti. Työmaan myöhässä olo johtuukin hieman turhan optimistisesta tavoiteaikataulusta ja lumitalvesta, työmaalla asiat ovat sujuneet suunnitelusti.

Kun taloihin saadaan vesikatto niin runkoa päästään rappaamaan ja julkisivuja muuraamaan. Ja ikkunoiden saapuessa kevään loppupuolella talot alkavat saada oikeaa ulkoasuaan.

Näkymä Kellomäeltä.

Pääty Hämeentielle.

Harjapalkin muotitusta.