Kellokkaan tavoitteet
Päätavoitteena on luoda konsepti, jossa huomioidaan mahdollisimman monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti kestävän pientalon eri osatekijöitä. Hanke on esimerkki tiivistä kaupunkirakentamisesta pohjoisissa olosuhteissa, missä tontti ei ole sijaintinsa eikä vaikean maastonsa takia ihanteellinen matalaenergiatalolle.
Koetalo on malli kestävästä pientalorakentamisesta, jossa keskeiset tavoitteet ovat omavaraisuus, kestävät rakennusmateriaalit, muuntojoustavuus sekä tiiviin asuinympäristön laadukkuus. Projektin tulokset ovat hyödynnettävissä tulevaisuuden pientalorakentamiseen, mikä luo perustan kestävien yhdyskuntien kehittämiselle.
1. Omavarainen ja optimaalinen matalaenergiatalo
Kellokkaan ratkaisut perustuvat energian kokonaisvaltaiseen – ei yksittäisten osatekijöiden – optimointiin. Uusiutuvina energiamuotoina ovat aurinkokeräimet, maalämpö, valon lämpöenergian hyödyntäminen rakenteisiin ja varaavat takat.
Tiivistyvässä kaupunkirakenteessa rakennuksen suuntauksen määrittää yleensä pitkälle kaupunki- tai aluerakenne eivätkä niinkään esimerkiksi energiaratkaisut. Näin on Kellokas-rakennuksenkin laita ja siksi hankkeessa on tarkoitus kehittää alan teollisuuden kanssa ratkaisuja ikkunoihin, jotka eivät avaudu energiankäytön kannalta ihanteellisiin suuntiin. Ikkunoiden U-arvot pyritään saamaan lähelle seinän U-arvoja. Kokonaisvaltainen energiajärjestelmä rakennetaan niin, että se kestää aikaa ja on siten kustannustehokas.
2. Kestävät rakennusmateriaalit ja hyvä sisäilma
Omavaraisen talon keskeisinä kulmakivinä ovat kestävät rakennusmateriaalit ja rakenteet. Koetalossa käytetään hengittävää ulkoseinäratkaisua, joka perustuu paksuun kivirakenteeseen (seinän kokonaispaksuus 600 mm; kennotiiliharkko ja ruukintiili), ja energiahukkaa kompensoidaan muilla keinoin. Hankkeessa vältetään 1970-luvun pullorakentamisen riskejä ja varmistetaan hyvä sisäilma.
3. Muuntojoustavuus tukemaan elämäntilanteiden vaihteluita
Kellokkaassa rakennetaan asumiskonsepti, joka joustaa elämäntilanteiden vaihtuessa. Arkkitehtuuri ei määrittele elämäntapaa, vaan asunto ”kasvaa” ja ”supistuu” asukkaan tarpeiden mukaan. Tilat järjestäytyvät tarvittaessa kolmikerroksisesta asunnosta kolmeksi eri asunnoksi tai osin työtiloiksi. Esimerkiksi asukkaan taloudellinen heikkeneminen ei pakota muuttamaan, vaan asunnon osia voi myydä tai vuokrata. Pientaloissa on neljä asuntoa, mutta tilaratkaisut ja osakekirjat mahdollistavat myös muuntamaan asunnot äärimmäisessä tapauksessa 12 pienasunnoksi.
4. Laadukkuus tiiviissä asuinympäristössä
Tutkimukset osoittavat, että suomalaiset pitävät ensisijaisesti laadukkaasta asumisesta väljästi rakennetulla alueella. Koeprojektissa haetaan esimerkkiä laadukkaaksi koettavasta elinympäristöstä, vaikka asunto on tiiviisti rakennetussa kaupunkiympäristössä. Tavoitteeseen pyritään erityisesti energiatehokkailla ratkaisuilla, muuntojoustavuudella sekä mielekkäällä arkkitehtonisella suunnittelulla. Vanhankaupunginlahden Kellomäki Helsingin syntysijana ja elinympäristönä tukee tätä tavoitetta.
5. Toimintamallien ja –prosessien kehittäminen ja monistaminen
Holististen energiaratkaisujen tarve on tulevaisuudessa ilmeinen ja kokemuksia ja malleja tarvitaan rakentajille, rakennuttajille, alan teollisuudelle ja energiamääräysten suunnittelijoille. Hankkeessa kehitetään kestävän omatoimirakentamisen toiminta- ja prosessimalleja, joita voidaan hyödyntää ja monistaa laajemmin yhteiskunnassa. Tavoitteen saavuttamiseksi haetaan tiivistä yhteistyötä alan toiminnan kehittäjien kanssa.

